lauantai 23. heinäkuuta 2011

Puolivuotispupu

Meidän pikkupupu Senni on tänään puolivuotias <3  

Virkkasin Sennillekin maskotin, pienen pupun. Pupu ja Senni on kuvattava erikseen, koska pupusta näkyy pian vain hännänpää, kun Senni saa sen käsiinsä. Pieni karvaisuus ei yhtään haittaa, kun ikenet kutiavat niin vietävästi...


Pupu on virkattu langasta, josta neuloin 14-vuotiaana
villapaidan itselleni. Ihme kyllä käytinkin sitä pari vuotta.
Kunnes purin sen ja tein patenttineuleliivin, joka oli
yllättävän onnistunut, mutta ei mun tyyliä, joten taas purettiin...


Jytky eli Jyde tapansa mukaan
massu pullollaan hyvällä tuulella :)
(Näissä sisäkuvissa mun
kännykamera ei oikein loista...)


Puolivuotispäivää juhlistettiin siirtymällä aterioimaan muun jengin kanssa saman pöydän ääreen eli syöttötuoliin. Siinä Senni sitten silminnähden polleana hakkasi pöytää ja piti järjestystä yllä. Merkkipäivän kruunasi isoon kylpyammeeseen järjestetty kumiankanmetsästys ja merilehmärodeo... :D

Pupu sopii myös vauvan leluksi, koska siinä ei ole mitään irtoavia osia, vain pää ja vartalo saattavat lähteä omille teilleen oikein kovissa otteissa. Kummatkin ovat sen verran isoja, ettei niihin voi tukehtua.

Korvat on virkattu kiinteästi päähän ja kasvot ommeltu ennen täyttämistä ja umpeen virkkaamista. Vartalon virkkaus on aloitettu alhaalta ja raajoille on jätetty virkatessa aukot, joiden reunoihin raajat on virkattu kiinni. Ks. tarkempia vinkkejä maskottien kiinteiden raajojen virkkaamiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti