Mummu toivoi lahjaksi samanlaista enkeliä, kuin Rebekka sai Saimilta 1-vuotislahjaksi.
Saimi leikkasi kankaat samoilla kaavoilla, mutta halusi ommella ompelukoneella. Kone olikin hiukan hankala hallittava, joten Mummun enkelistä tuli hieman kapoisempi ja siivistä yksinkertaisemmat.
Mummu tykkää sinisestä, joten Saimi valitsi enkelille siniset hiukset. Niskaan kiinnitettiin myös silkkinauhalenkki, josta enkelin voi ripustaa roikkumaan.
lauantai 25. tammikuuta 2014
lauantai 18. tammikuuta 2014
Neulakirja
Tehtiin Saimin kanssa joululahjoiksi neulakirjat ompelua harrastaville Leenalle, Sinikalle, Piialle ja Sinille. Saimi ompeli koneella kannet ja sisälehden kiinni toisiinsa. Kannen koristelut ommeltiin käsin.
Neulakirjojen idea tuli lasten askartelukirjasta (jonka nimeä enää muista), mutta tehtiin koristeluihin omat sovellukset. Tuossa kirjassakin on ihan hauska idea nappikirsikoista.
sunnuntai 12. tammikuuta 2014
Tossua toisen perään
Kuten taisin mainitakin, tuli virkkailtua aika monet tossut joululahjoiksi... tässä loput neljä, joista parit saatiin jakoon vasta eilen:
Ohjeita: isoäidinneliöt ja tossujen kokoaminen.

tiistai 7. tammikuuta 2014
Nappikorut
Sain Sinikalta joululahjaksi hienon omatekoisen korusetin.
Korujen napit on kierrätettyjä. Sinikalla on ilmeisesti iso nappivaranto, josta ammentaa näin hyvin yhteensopivia nappeja. Tekee mieli alkaa syynätä omia nappivarastoja näissä merkeissä...
Kaulakorun napit on virkattu yhteen ohuella langalla. Korun sulkemissysteemi on yksinkertaisen nerokas.
Kuten hallitussa kokonaisdesignissa kuuluukin, koruilla on oma kaunis rasiansa, joka sekin taitaa olla elänyt jo yhden elämän ja sitten tuunattu koruihin ja vuodenaikaan sopivaksi.
Mukana tuli muuten samaa tyyliä keksirasia. Keksit - omatekoisia nekin - syötiin aika päiviä sitten ja isompi enkelirasia pääsi sekin säilytyshommiin koruhyllyyn.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014
Delfiinirannalla
Vietettiin vuodenvaihde Eilatissa, jossa Saimi pääsi sukeltamaan delfiinien kanssa. Delfiiniriutta on siitä kiva paikka, että delfiinit ovat siellä vapaaehtoisesti, eivät siis altaassa tai aidattuina.
Saimi innostui laitesukeltamisesta ja delfiineistä niin, että hiekkalinnojen sijaan rannalla tehtiin enimmäkseen delfiinejä. Simpukankuoria ja korallinpaloja ei löytynyt ihan yhtä runsaasti kuin vuosi sitten Dubaista, joten rakennelmat jäi vähän vaatimattomammiksi.
Mä vietin käsityövapaata lomaa, ei ollut edes virkkausta mukana - eikä tullut mitään vieroitusoireita! Sen verran tuli virkkailtua joulun alla, että pakko pitää taukoa. Annetuista ja saaduista lahjoista lisää lähipäivinä...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)