lauantai 2. heinäkuuta 2011

Keinuheponen

Kun Saimi oli vauva, löysin Hämeenlinnan torilta kirppistapahtumasta hellyyttävän kömpelön ja ruman, mutta vankkatekoisen keinuhepan. Hepo oli maalattu paloauton punaiseksi ja sille oli liimattu harjaksi sinistä tekoturkista. (Ennen-kuvaa ei tullut valitettavasti otettua.)

Hepo ujostelee kuvaamista korvat luimussa ja harja silmillä :)

Mies sattui olemaan samaan aikaan Argentiinassa työmatkalla ja kysyi tekstarilla mitä haluaisin tuliaisiksi, nahkatavarat olisivat kuulemma tyypillisiä tuliaisia. Pyysin pari palaa mustaa nahkaa ja palan paksua valkoista nahkaa. Sellaisiakin oli saatavilla laukkujen ja lompakkojen lisäksi, ihme kyllä.


Tällä ei voi kaatua mihinkään suuntaan.
Eikä jää keinujan varpaat jalasten alle.

Valkoinen maali tehoaa mihin tahansa hirvitykseen. Leikkasin mustan nahan hapsuiseksi harjaksi ja hännäksi ja valkoisen nahan korviksi, jotka kiinnitin verhoilunauloilla.

Kuvissa näkyy muuten myös meidän mökin lattia, joka on käsitelty valkoisella Osmo Color -vahalla. Voin suositella lämpimästi, sillä maalattuun ja lakattuun puulattiaan verrattuna vahattu on mukavan lämmin paljaan jalan alla. Vaha myös kyllästää puun niin, ettei se ime itseensä likaa tai nestettä. Ainoa ongelma on, ettei sitä voi myöhemmin maalata, jos mieli ja maku muuttuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti