torstai 30. huhtikuuta 2015

Kutistemuovikorvikset

 

Kokeilin kutistemuovia ekaa kertaa ja yllätyin iloisesti, homma on helppoa ja lopputulos käyttökelpoisempi kuin monessa muussa askartelussa. Etsin netistä silhuettityyppisiä kuvia ja piirsin ne läpikuultavalle kutistemuoviarkille iPadilta. Tulostaminen ja paperilta läpi piirtäminen olisi helpompaa, mutta tulostinta ei ollut käytössä.

Piirsin ääriviivat mustalla F-kokoisella permanent-tussilla ja leikkasin kuviot irti. Saimi väritteli osan kuvioista tussilla mustaksi molemmin puolin, osan vain toiselta puolelta puuväreillä. Tein myös Sennille piparkakkumuotilla omat pupu- ja kisukuviot väritettäväksi.

Muovi kutistui paistaessa mielestäni enemmän kuin pakkauksessa luvatut 45 %, arvioisin että lopputulos on 30 % alkuperäisestä. Etenkin reikiä tehdessä epäilykset olivat vahvat, mutta tavallinen paperirei'itin on todellakin paras näiden rei'ittämiseen, koska myös reikä kutistuu aika tavalla. Tein lintuihin reiät paperirei'ittimellä ja heppoihin ja kissaan pienemmät nahkalävistimellä. Niistä saa hikisesti korurenkaan läpi.




Kutistemuovi käyttäyy uunissa aika mielenkiintoisesti: ennen kutistumistaan se menee aivan mykkyrälle. Jos en olisi lukenut siitä jostain blogista, olisi varmaan tempaissut uunin auki kesken kaiken ja heittänyt mykkyrät roskikseen.

Paistaminen alkaa.

Kuviot kipristyvät.

Kuviot alkavat oieta pienempään kokoon.

Valmiit kutistukset.



2 kommenttia:

  1. Tosi, tosi kivat. En ole ikinä edes kuullut moisesta :) Pitäisi ehkä itsekin joskus kokeilla

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Joo, suosittelen, tosi kivaa ja helppoa :)

    VastaaPoista