Mä tarvitsen niska-käsiongelmien vuoksi mahdollisimman pystyasentoisen pyörän. Siis mummopyörän. Sain kesän alussa tätini Mairen vanhan, jykevän 80-luvun Tunturi Popin, jonka ohjaustankoa sai nostettua huomattavasti ylemmäs kuin rakkaan, paloautonpunaisen Cresentini.
Maire-pyörän ajoasento helpottikin reilusti yli 10 kilsaan venynyttä työmatkaa, mutta fillarin 80-luvun estetiikka tökki edelleen, vaikka vaihdoin kulahtaneet satulan, kahvat ja polkimet.
Pohdin koko pyörän sutimista jollain oikein heleällä värillä. Haaveilin keltaisesta tai vaaleansinisestä, mutta jouduin toteamaan, että muovinen, kitin värinen ketjusuoja näyttäisi likaiselta heleiden värien kanssa, eikä siinä saisi pysymään maalia. Sopivaa uutta ei myöskään löytynyt.
Sain sitten miehen siskolta synttärilahjaksi tuon ihanan Life is like riding a bicycle -kellon ja sehän sopi täydellisesti tuohon vanhaan ketjusuojaan. Näin leikkisän kilikellon kanssa musta väri ei tuntunut enää ollenkaan liian synkältä.
Nyt sitten viimeisenä(?) lämpimänä ja kuivana päivänä sain vihdoin miehen avustuksella homman hoidettua, vaikka olenkin vielä puolikuntoinen kolmen viikon flunssan jäljiltä. Pesun, kuivauksen ja suojauksen jälkeen spreijasin Mairen "rallimaalilla", joka on tarkoitettu autojen "vaikeimpienkin kolojen" maalaamiseen. Maali pöllysi aika tavalla ja haisi pahalle, sisätiloissa ei siis kannata tätä tehdä.
Näin yksivärisenä, ilman kirjavia teippauksia rungon kauniit, kaarevat muodot pääsee paremmin esiin ja vanha ketjusuojakin näyttää oikein hyvältä. Oon niin tyytyväinen, että päädyn varmaan periaatteideni vastaisesti ostamaan maireiluun sopivan uuden kypäränkin, vaikka vanha on ihan ehjä. Vai pitäisköhän virkata siihen päällinen...?
Hieno on ja kannatan ehdottomasti virkkaamista, sopii henkeen ;)
VastaaPoista