perjantai 1. tammikuuta 2016

Vakavaa virkkausmaniaa

 


Hyvää alkanutta vuotta ja terveisiä sohvanpohjalta. Olen ollut nyt kolme viikoa kovassa flunssassa. Viimeisen kolmen päivän aikana olen jaksanut makaamisen ja telkan katselun lisäksi jo virkata ja se onkin tuntunut melko juhlavalta. Niinpä virkkausmania on lipsahtanut vakavaksi enkä aina ole varma johtuuko käsivarsien särky virkkaamisesta vai edelleen flunssasta.

Aloin virkata kotikylppäriin samantapaista pumpulipussia kuin olen aiemmin tehnyt mökille. Kaivoin Pinterestistä mielestäni mustalle langalle sopivan dramaattisen pitsineliön - kukat ja isoäidinneliöt olisivat mielestäni mustina liian moderneja ja graafisia nostalgissävytteiseen kotikylppäriin. Neliöiden ja pussin ohje tulossa sen valmistuttua joskus...


Neliöitä tarvitaan pumpulipussiin yli kymmenen, joten vaihtelunhaluni on ollut hiukan koetuksella. Niinpä olen aloitellut siinä lomassa tilausvirkkuuta, nimittäin leikkiherkkuja. Niihin löytyy Pinterestistä todella inspiroivia kuvia vaikka kuinka paljon ja mikä parasta, ne valmistuvat nopeasti, eikä tarvitse tehdä ohjeen mukaan vaan keksiä siinä matkan varrella.


Jonkun pitäisi vielä täyttää nämä, ommella yhteen ja päätellä... Näistäkin lisää, kun saan herkut kasaan.

Pienen haasteen virkkausmanian jatkumiselle aiheuttaa uuden vuoden kunniaksi alkanut makkariremontti. Makkari muuttaa yläkerran hallista alakertaan omalle paikalleen.

2 kommenttia:

  1. Jotain herkullista noin ihanista väreistä ja langoista syntyy...
    Onnen tähtipölyä alkaneelle vuodelle ja aurinkoa täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon ja aurinkoista alkanutta vuotta Mantelilaaksoon :)

    VastaaPoista