keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Joulukalenteri

Tein Saimille kolme vuotta sitten joulukalenterin punaiseksi maalatusta kovalevyn palasta, johon liimasin 24 käytettyä puista pyykkipoikaa valkoiseksi maalattuna




Pyykkipoikiin ripustetaan aina joulukuussa Saimin vanhoja punaisia ja valkoisia sukkia ja lapasia. Joukossa on myös oman, jo kauan sitten edesmenneen mummoni 50 vuotta sitten ensimmäiselle lapsenlapselleen kutomat vihreät sukat, jotka sain tädiltäni Saimin synnyttyä.

Ensimmäisenä vuonna tonttu oli tuonut sukkiin nukkekodin kalusteita ja nukkeja. Jouluaattona kalenterin vieressä odotti Papan nikkaroima nukkekoti. Aattopäivä kului rattoisasti nukkekodilla leikkiessä.

Seuraavana vuonna sukista löytyi erilaisia kuusen koristeita - kierrätyskeskuksesta ostettuja. Saimin oma kuusi odotti aattoaamuna keittiössä ja kannettiin omaan huoneeseen koristeltavaksi. Kuusi oli myös kierrätetty ja muovia Saimin allergioiden vuoksi. Kuusi värillisine valoineen on ollut Saimille todella rakas - Saimi katselee sitä nukkumaanmennessä sängyssä huokaillen.

Viimevuonna teemana oli piparimuotit, mutta niiden kiinnostavuus ei kovin pitkälle riittänyt, sekaan oli ujutettava kimalleliimaa ja muuta askartelutarviketta. Piparimuotteja hyödynnettiin myös joulukorttiaskartelussa.

Tänä vuonna tonttu tuo kalenteriin kierrätyskeskuksesta löytyneitä pöytäkoristeita, joilla voi leikkiä omaa joulumaata. Lumiukkoja, enkeleitä, tonttulakkipäisiä nalleja ja koiria, tonttuja, joulupukki ja pukin muori.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti