sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Tupsupupuja ja -tipuja

Tein Saimin kanssa muutamia vuosia sitten hassuja tupsutipuja ja Senni löysi ne suureksi riemukseen pääsiäiskoristelaatikosta. Päätettiin tehdä lisää tupsukoristeita, mutta tällä kertaa vähän söpömpiä. Kirpparilta löytyneille langanjämille ja ihan pienille askarteluhuovan paloille juuri sopivaa käyttöä.

Sennin pupusta tulikin ankanpoikanen, kun Senni löysi oranssia askarteluhuopaa.

Saimin inkkaripupulla on helmikanan sulka päässä. Saimi liimasi vartalotupsun alle huovasta alustan, jotta pupu pysyy paremmin pystyssä.

Leikattiin paperista (Sennikin itse) kaksi isompaa rengasta ja kaksi pienempää rengasta, joihin alettiin pujotella kirpparikeristä lankaa. Sennillä sujui tosi hyvin, kunnes leikit alkoivat kiinnostaa enemmän ja toinen tupsu jätettiin äidin ja siskon huoleksi.
Tupsut saa tosi pörheiksi pitämällä niitä hetken höyryssä, esim. juuri käyneen tiskikoneen luukun rakosessa. Yhdistin tupsut solmimalla ne yhteen. Pujotin toisen tupsun pidemmän narun neulan avulla toisen solmun alle.

Pupujen hänniksi tarvittiin ihan pieniä tupsuja. Ne voi tehdä vaikka kieputtamalla lankaa kahden sormen ympärille ja pujottamalla sitten pätkän sormien ja lankakiepin välistä.

Tiukka solmu ja kiepin päät katki, pörhötys ja tasausleikkaus ja se on siinä.


2 kommenttia:

  1. Oi miten söpöjä!
    Sain työkaverilta syksyllä fB:stä bongatun tupsupupun ohjeen (pupulle oli siinä tehty pitkät jalat muistaakseni piipunrassista), mutten oo vielä saanu aikaseks. Ostin kyllä jo sitä varten Tigeristä "tupsukoneen" (että pääsis jotenkin muka helpommalla)...Nää teidän n kyllä kivoja! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon :) Jalat kyllä auttaa varmaan pystyssä pysymistä. Tupsukone kuulostaa tosi professionaalilta :D

    VastaaPoista