Lasipurkeista voi tehdä serveteillä kattaukseen sopivia tuikkukuppeja Decoupage-lakan avulla. Todennäköisesti myös vedellä laimennettu Erikeepperi toimii yhtä hyvin. Purkin kierteet voi peittää paperinarulla.
Guacamole-purkki, paperiservetti ja paperinarua. |
Senni Orvokin nimpparipöytään orvokkituikkukuppeja. |
Servetistä käytetään vain kuvioiu kerros. Lakkaa tai liimaa sivellään ohuesti purkin pintaan ja purkkia rullataan servetin päällä. Näin servetin saa sileästi ja siististi kiinni. Purkin kaartuva ala- ja yläreuna sivellään myös liimalla ja servetin reunat käännetään niihin. Kaartuviin kohtiin voi laittaa varovasti liimaa myös servetin päälle.
Pilttipurkit ovat niin kapeita, että tuikun sytyttäminen purkissa tai sen pudottaminen palavana purkkiin on hiukan hankalaa. Niihin voisikin kokeilla valaa kynttilän. Olen kerännyt kruunukynttilän pätkiä jemmaan, joten tulisi niillekin uusiokäyttöä.
Ehkäpä kokeilen kesällä mökillä tai houkuttelen askartelukerhokaverit mukaan :)
Saimi keksi maalata lasipurkkeja, kun sai lahjaksi posliiniset korurasiat ja maalit niiden koristeluun.
Näissä voi antaa vaikka mummolle niittykukkasiemen- sekoituksen äitienpäivälahjaksi. Kesällä mummo voi kerätä näihin unikoiden siemenet talvisäilöön. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti