torstai 7. huhtikuuta 2011

Yli 1000 käyntiä!

Huomasin, että Satua ja tarinoita on luettu yli tuhat kertaa :)

Perustin Satu ja tarinoita -blogin puolisen vuotta sitten, kun olin raskaana ja pitkä sairasloma uhkasi. Halusin jotain puoliälyllistä kevyttä ja hauskaa tekemistä odotusajaksi. Käsityöblogissa pystyin yhdistämään puuhailuharrastukseni ja ammattini kirjoittamisen ja nettijuttujen parissa.

Arvelin, että blogi kuivahtaa käsiin aika pian, kun näpertelyideani loppuvat, mutta räpellysten dokumentoiminen blogiin onkin saanut ideamyllyn pyörimään entistä reippaammin. Myös Saimia innostaa yhteisten ja omien tuotosten näkeminen tietokoneen ruudulta.

Ideoiden ehtymisen sijaan haasteena on toistaiseksi ollut luontevan kirjoitustyylin löytäminen - kirjoittaako oikeakielistä asiatekstiä vai puhekielellä, jota käytän siviiliviestinnässäni. Blogitekstini taitaa olla skitsofreenistä horjuntaa näiden välillä...

Haasteita asettaa myös käytettävissä olevat välineet: Kännykkäkameran tehot eivät oikein riitä isojen kohteiden tai pilvisellä säällä kuvaamiseen. Pahoittelen, että kuvat ovat siis toisinaan sameita ja pimeitä. Ehkäpä hankin kunnon kameran tai kuvankäsittelyohjelman kotikoneeseenkin.

Tuhannen käynnin kunniaksi kerron hieman myös teistä lukijoista. Kaksi Gmailin käyttäjää on uskaltautunut rekisteröitymään ja joidenkin tiedän tilanneen RSS-feedit. Bloggerin tilastot kertovat kuitenkin, että lukijoita on enemmänkin – yllätyksekseni muitakin kuin kavereitani, joille olen kertonut blogistani :)
Isoäidin neliöistä kerroin helmikuussa.
Virkkaus ja nelkut näyttävä olevan todella
suosittuja - eikä ihme.
Useimmat uudet ja satunnaiset kävijät tulevat Google-haun kautta. Isoäidin neliöt, lankaenkeli, ristiäismekko ja virkkaus ovat yleisimpiä hakusanoja. Monet tulevat kuvahaun kautta.

Lankaenkeliä haettiin erityisesti joulun alla.
Tekstissä Valkoista ja huopaa.
Lelupäivä on jostain syystä suosituin teksti. Myös Ristiäismekko on suosittu, muissa teksteissä käyntejä on tasaisemmin.
Lelupäivä-tekstin hiirulainen.
Suurin osa kävijöistä on Suomesta, mutta käyntejä on ollut myös Yhdysvalloista, Kroatiasta, Ruotsista, Tanskasta, Virosta, Puolasta, Kreikasta, Intiasta, Malesiasta ja Pakistanista. Ulkosuomalaisia oletan – olisi kiva saada kommentteina terveisiä sieltä kaukaa :)

Kommentit ovat tervetulleita myös muilta :)

3 kommenttia:

  1. Oho, wau! Alan vähitellen ymmärtää, miten ihmiset jaksavat kirjoittaa blogia, vaikka jokainen kirjoitus (kuvineen ja sinun blogisi tapauksessa ohjeineen) vie varmaan paljon aikaa. Mutta nyt kun kerroit taustoista - tuonhan täytyy olla tosi jännää ja koukuttavaa. Kirjoitustyylistä tuli mieleen, että ekat blogikirjoitukset ovat tyypillisesti varmaan samalla tavalla hieman varautuneita kuin ihmiset ensi kertaa tavatessaan tai uudessa paikassa. Yritetään vaikuttaa "normaaleilta" :D Persoona sitten kuoriutuu kääröistään vähitellen. Sinun lukijoillasi on odotettavissa ainakin loistavaa huumoria entistä vuolaammin! :)

    VastaaPoista
  2. Onneksi olkoon! Kyllä näillä sivuilla kelpaakin :)Kummitytöstä kehkeytynee samanlainen blogivirtuoosi tulevaisuudessa! Halausterveiset hälle meiltä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kauniista sanoista Sari ja Piia :)
    Sarin teoria kirjoitustyylistä pitää varmaankin paikkansa. Ohjetekstien kirjoittaminen myös vetää sinne asiatyylin suuntaan, muita höpinöitä kirjoittaessa alkaa helposti se oma epänormaali persoonallisuus kuultaa läpi :D Ehkä alan pikkuhiljaa relata.
    Oikeastaan blogia tekee eniten itselleen, mutta on hauskaa, jos joku muukin saa siitä jotain. Toisaalta se asettaa myös paineita... :)

    VastaaPoista