lauantai 19. helmikuuta 2011

Isoäidin neliöitä

Sinikka ehdotti pari vuotta sitten meidän kokeellisen askartelukerhon aiheeksi isoäidin neliöiden virkkaamista. Se sopi hyvin, koska olin juuri saanut äidin sukkalankakokoelman - äiti yritti lopettaa sukkien neulomisen käsien nivelrikon vuoksi. Siis yritti... 

Eri sävyisistä harmaista ja violetinpunaisista
sukkalangoista syntynyt torkkupeitto Saimin sänkyyn mökille.

En ollut virkkaillut pitkään aikaan, vaikka olen lapsesta asti tykännyt siitä - virkkaamalla saa monenlaista jälkeä ja työ on helpommin hallittavissa kuin neule. Lisäksi virkata voi missä vain, vaikka automatkalla tai telkkaa katsoessa. Lukeminen ja virkkaaminen yhtäaikaa ei edelleenkään onnistu - tätä harmittelin jo lapsena :)

Hurahdin nelkkujen virkkaamiseen aivan täysin. Todellista toimintaterapiaa (kuten on aiemminkin tullut todettua ja tieteellisesti todennettua). Niiden virkkaaminen on niin helppoa, että se sujuu ilman suurempaa ajatustyötä, mutta jotenkin muut ajatukset saa virkatessa järjestykseen. 

Aamun tarhaanlähtökaaoksessakin oli helpompi hallita hermonsa, kun käskyjä jaellessa ja niiden toteutumista odotellessa virkkasi pari neliötä. 


Torkkupeiton lisäksi syntyi tyynynpäällinen hieman pehmeämmistä
ja kevyemmistä langoista, joita sain Sinikalta. Keltaiset ja vihreät sattuivat olemaan täsmälleen samaa väriä
kuin mökin makkarin tapetin kukat.



Isoäidin neliöiden ohje

Jos et muista miten mikäkin silmukka tehtiin, katso Viivin virkkausnetin kuvalliset silmukkaohjeet. 
  1. Virkkaa kuusi ketjusilmukkaa, liitä piilosilmukalla renkaaksi.
  2. Tee renkaaseen neljä kolmen pylvään ryhmää, joiden väliin tulee kolme ketjusilmukkaa. Ensimmäinen pylväs korvataan kolmella ketjusilmukalla. Yhdistä viimeinen ketjusilmukkasarja ensimmäisen pylvään korvaavan ketjusilmukkasarjan ylimpään silmukkaan piilosilmukalla.
  3. Tee viisi ketjusilmukkaa. Edellisen kerroksen ketjusilmukkakaariin tehdään kolme pylvästä, kolme ketjusilmukkaa ja kolme pylvästä. Seuraavan sarjan väliin kaksi ketjusilmukkaa. Viimeiseen pylväsryhmään vain kaksi pylvästä ja piilosilmukka kerroksen ensimmäisen ketjusilmukkaryhmän kolmanteen silmukkaan.
  4. Seuraava kerros tehdään samalla tavalla, mutta myös edellisen kerroksen kahden ketjusilmukan ryhmiin tehdään pylväsryhmä. 

Kerroksia voi periaatteessa tehdä vaikka kuinka monta ja värejä voi halutessaan vaihtaa vaikka joka kerrokseen.

Virkkasin neliöt reunoistaan yhteen niin että yhdistävä virkkaus jäi päälle ikään kuin koristeeksi. Neliöthän voi myös ommella yhteen, jolloin ruudullisuus ei korostu niin paljon ja pinta on tasaisempi.

Torkkupeiton reunat huolittelin piparkakkureunuksella, jossa virkataan kiinteä silmukka, puolipylväs, pylväs, puolipylväs, kiinteä silmukka -sarjoja.

2 kommenttia:

  1. Ah, ohjetta on kaivattu! Aion aloittaa uuden neliöprojektin, mutta en muistanut enää ulkoa miten niitä tehdään :)

    VastaaPoista
  2. Löysin muuten aivan loistavan sivuston virkkauksesta, Viivin virkkausnetin. Lisäsin kaikkiin virkkausohjeisiini tuon linkin. Siellä on kuvalliset ohjeet siitä miten eri silmukat tehdään - vasen- ja oikeakätisille omansa! Jos edellisestä virkkausprojektista on aikaa, piilosilmukka ei välttämättä sano enää yhtään mitään...

    VastaaPoista