lauantai 18. joulukuuta 2010

Savipaja

MLL järjesti tonttusavipajan läheisellä koululla marraskuun alussa lapsille ja aikuisille. Parilla kympillä per perhe sai ohjausta ja ohjeita, kaulimet, muotit ym. tarvikkeet, saviklöntin, maalit sekä polttopalvelun.

Saimi ei juuri ohjeista perustanut, vaan teki taas omia juttujaan ja ihmetteli, miksei äitikin tehnyt omasta päästään vaan muotilla. No, pajasta sattui löytymään ihana lintumuotti, joka näytti olevan myös muiden äitien mieleen.


Savimaalit osoittautuivat hieman hankaliksi käsitellä: savi kuultaa paikka paikoin läpi vaikka linnut on maalattu pariin kertaan. Uunissa päälle päin ollut pinta on lasimainen, alaspäin ollut matta. Väritkään eivät olleet polttamisen jälkeen ihan sellaisia kuin maalipurkin teksti antoi ymmärtää.


Käsityöläisen käsi ja omaan kuuseen koristeita.
Saimin hiiriperhe.

Mutta mutta: Nyt mulle on selvinnyt, että saattaa olla vastuutonta ohjata lasta käsityöharrastuksen pariin. vaikka uskonkin vakaasti niihin tutkimustuloksiin, joiden mukaan käsillä tekeminen kehittää ajattelua, sillä on joidenkin tutkimustulosten mukaan myös negatiivisia vaikutuksia terveydelle. 

Piirtäminen ja käsityöt nimittäin erään uutisen mukaan lisäävät ylipainon riskiä - eikä tämä selity kuluvan energian määrällä, sillä yhtä vähän energiaa kuluttava soittoharrastus pienentää ylipainon riskiä. Käsityöharrastukseen liittyy uutisen mukaan muita elintapoja, jotka lisäävät riskiä.

Hurjaa... Täytynee lukea Aamulehden uutisen (linkki ei valitettavasti enää toimi) lisäksi Hanna-Reetta Lajusen väitöstutkimus Leisure activities and obesity in adolescence: a follow-up study among twins, jotta selviää millaisia salaisia paheita ne muut käsityöihmiset harrastavat... 

Em. sivulta löytyvän tiivistelmän luettuani vaikuttaa siltä, että uutisessa on pikkuisen suoraviivaistettu tutkimustuloksia. Ehkäpä jatkan entisellä linjalla lapseni tulevaisuuden turmelemista...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti