Pimennystilkkuverho ja natinkia

Meillä on mökillä ohuet valkoiset laskosverhot. Nätit ovat, mutta niillä ei kyllä saada taaperoa uskomaan, että kesälläkin on ilta ja yö ja jopa aamuyökin. Mökillä estetiikka voittaa useimmiten funktionaalisuuden, joten mitään tummia ja/tai paksuja verhoja ei sinne tosiaankaan tule.

Siskoni muutti taannoin jugendtalosta tuoreempaan ja joutui lyhentämään vaaleasta valoa läpäisemättömästä kankaasta tehtyjä pimennysverhojaan puoli metriä. Jämät päätyivät tietysti mulle. Yhteen ommeltuina niistä tuli melkein mökin ikkunoiden kokoiset. Niinpä kanttasin ne miehen hylätyistä puuvillapaidoista leikatuilla tilkuilla. Kas näin.

Tää verho ei oo mitenkään hirveän näppärä, ripustan sen langoista ikkunan yläpuolella oleviin nauloihin... Ja aamulla kiipeän ottamaan sen pois ja taittelen johonkin tuolin selkänojalle... Ehkä joskus keksin jotain fiksumpaa. Tai sitten en.

Kuvassa näkyvä nojatuoli on mun ensimmäinen romulöytöni. Isä sai sen jostain ja mä halusin sen äidin kauhuksi omaan huoneeseeni. Sen ruosteenpunainen samettipäällinen oli kulunut puhki ja repeämistä törrötti heinää. Joitakin vuosia myöhemmin veljeni silloinen tyttöystävä verhoili sen uudelleen nuorten työpajassa.

Tuon pikkuruisen räsymaton tein joskus ala-asteikäisenä pienillä kangaspuillani oikeista matonkuteista. Nuken sängyn ostin vuosia sitten Saimille Malmin parkkihallikirppikseltä, jossa vanhempi pariskunta myi kivoja korjaamiaan vanhoja leluja yms. Tämän olivat huolellisesti maalanneet ja rouva oli ommellut nätit lakanatkin.

Nukensängyssä pötköttelee oma eka nukkeni, jo 40 ja rapiat - ollaankohan jo antiikkia molemmat... :)