Kampauspöytä neidonkammariin

Saimi on aina ollut sekä puissa kiipeilevä poikatyttö että hoivaava prinsessa. Ihmisten lokeroiminen sukupuolen, iän, harrastuksen, ulkonäön tms. perusteella onkin tyhmää, useimmissa meissähän on monta puolta ja myös ristiriitaisia kiinnostuksen kohteita.

Koululainen ei tarvitse prinsessajuttuihin enää rooliasuja, vaan peilin, koruja, harjan, pinnejä, hiuslenkkuja...

Säilytystilaa sisällään pitävän rahin uudelleenverhoili
aikanaan ystäväni Piia.

Papan varastoista löytynyt tiikkiviilu-kampauspöytä maalattiin yhdessä valkoiseksi ja siihen vaihdettiin vetimet.

Saimi valitsi itse Bauhausista "timanttivetimet".

Lapsen kanssa maalatessa kannattaa valita litteät siveltimet, maalia kun tarttuu niihinkin turhan paljon. Saimin kampauspöydän pystypinnat on aivan valumilla, mutta tuskin se haittaa, kun kyseessä ei ole mikään arvohuonekalu. 

Valumat itse asiassa kertovat myöhemminkin siitä, että Saimi on ihan itse ja vasta ekaluokkalaisena maalannut pöytää.

Jalat ennen maalausta.
Tätä ihanata ruskeeta...

Tiikkipintaisia huonekaluja löytyy Papan varastoista enemmänkin. Pappa oli aivan varma, että ne tulevat taas muotiin ja siksi niille ei saanut tehdä mitään aiemmin. 

No, retromuoti tuli, mutta kukaan meidän perheessä ei siihen junaan hypännyt. Ei, vaikka kalustetta olisi jemmassa ollut tuvan täydeltä.

Loppuun vielä kivan karkkivärinen kuva, ettei tuu tiikkipainajaisia :)

Meikkipussin on ommellut Leena-mummu.