sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Muumi-sorminuket

Sennin päiväkodissa on pahvista askarreltu muumitalo ja Jonna, yksi tädeistä, on tuonut sinne mainiot virkatut muumisorminuket. Sain kuvata muumit pikaisesti vikana tarhapäivänä ennen mökille lähtöä.





Nukeissa on käytetty langan lisäksi nahanpaloja ja huopaa. Nukkien sisällä on kartonkirullat, niin että ne pysyvät jämäkkinä ja pystyssä, kun niillä leikitään.


perjantai 21. kesäkuuta 2013

Juhannuksesta lomalle


Postaustahtini on hyytynyt alkukesän kiireisiin, mutta nyt alkoi loma ja ehkäpä ehdin tehdä muitakin käsitöitä kuin ikuisuusvirkkausprojektejani :)

Loma on mukava aloittaa perinteisillä juhannuskuvioilla mökillä. Perinteiset juhannusvieraat toivat kauniita ja käytännöllisiä omatekoisia tuliaisia.


Saippuapakettia somisti Piian virkkaama ja tärkkäämä pitsikukka, joka pääsee vanhan vihreän astiakaappini nuppiin roikkumaan, kunhan löydän siihen satiininauhan.


Hyvää juhannusta kaikille!





keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Ruokalappu pojulle

Työkaveristani, joka on ystävällisesti auttanut tämänkin blogin temppuilevien koodien kanssa, tuli hiljattain isä. Ompelin lahjaksi ruokalapun tähtikernistä odottamaan sitä aikaa, kun myös isä voi osallistua pojan ruokkimiseen.


Ruokalapun kaukalossa on pari pientä vekkiä, joiden avulla kaukalo pysyy auki. Tein Sennille tällaisia lappuja viime kesänä ja ovat toimineet käytössä ja kestäneet pesuakin paremmin kuin äitiyspakkauksen lappu.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Ilonan reppukortti


Työkaverini Ilona askarteli lahjakorttia varten tällaisen hienon paperisen repun, joka toimii myös korttina. Setti on häälahja pariskunnalle, joka harrastaa vaeltamista. 


Ilona löysi repun kaavat Sarah's Ink Spot -blogista ja tulosti ne kahdelle A3-papereille. Ilona löysi netistä myös camouflage-kuosin ja valitsi siihen sopivan vanhan roosan värin repun runkoa varten.


Roosa, pitsit ja satiininauhat tuovat reppuun perinteistä häätunnelmaa.




maanantai 27. toukokuuta 2013

Kukkia ja pörriäisiä

Sennin tarhantädit Kirsi, Tanja, Jaana ja Jonna saivat kevätjuhlassa kiitokseksi Sennin hoivaamisesta ja hauskuuttamisesta sudenkorentokorut kukkapaketeissa.



Sudenkorentojen ohjeen oon julkaissut jo aiemmin. Nyt tein pariin siivet lyhyemmistä putkihelmistä ja ne näyttävät mun mielestä paremmilta. Toisaalta vartalo tummista helmistä saattaisi olla kivempi - toisaalta tämä vaalea versio erottuu tummasta vaatteesta.


Lehdistä leikatuista papereista tehtyjä kuoria ja paketteja oon tehnyt toissajouluna, mutta tässä vielä kuvaohje kuoren tekemiseen:


Ensin käännetään alaosa (tässä kuvassa tuon valkoisen ruukun kohta), sitten siivekkeet sivulta ja liimataan ne alaosan päälle. Kuoren läpän voi sulkea vaikka tarralla.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Mind the Gap

Olin viime viikonloppuna vanhassa kotikaupungissani Hämeenlinnassa Tomaatteja, tomaatteja -stand-up-festareilla. Yöjuoksujen varrelle osui vanha lukioni, jossa näyttää puhaltavan huomattavasti luovemmat tuulet kuin silloin aikanaan:


Koulun bussipysäkki on merkitty asianmukaisesti ja gapistäkin varoitellaan.


Pysäkin viereinen orapihjala-aita kukkii.


Silloin ennenvanhaan oppilaiden luovuus puhkesi kukkaan vain penkkaripäivänä, jolloin osa porukasta keksi mitä mielikuvituksellisempia tapoja kiusata opettajia ja tehdä tuhoa koulurakennukselle. Toivottavasti näistä perinteistä on jo päästy...

maanantai 20. toukokuuta 2013

Bling-bling


Sain nämä ihanat korvikset lahjaksi. Helmet on kierrätettyjä, isot värittömät vanhasta kristallihelminauhasta. Ehta kristalli heijastelee hienosti ympäristön värejä.

Kiitos Sinikka :)