sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Pumpulipussi virkatuista pitsineliöistä


Kokosin joitakin vuosia sitten virkkaamistani neliöistä pumpulipussin mökille. Se on ollut niin kiva ja toimiva, että olen suunnitellut sellaista myös kotiin. Flunssatoipilaana sain vihdoin sen aikaiseksi. 

Toimivuuden kannalta on keskeistä, että kaupan pumpulipussin voi laittaa sellaisenaan virkattuun pussiin. Ilman muovipussia pumpuli pursuilisi tietysti pitsin rakosista ulos. Umpinaiseksi virkattu pumpulipussi ei myöskään toimi kovin hyvin ilman pumpulin omaa muovipussia, koska pumpuli tuppaa takertumaan virkattuun pintaan. 

Etsin Pinterestistä kuvia virkatuista pitsineliöistä ja valitsin sellaisen, mikä mielestäni toimi mustana ja olisi riittävän nostalginen kylppärin tyyliin. Pitsineliön ohje löytyy alta.


Pumpulipussiin tarvitaan 12 neliötä. Ompelin neliöt yhteen ja virkkasin pohjan ja suun. Pohjan ja reunuksen virkkaamisen voi aloittaa tekemällä ensimmäisen kerroksen ketjusilmukoilla. Niiden päälle on helppo virkata pylväitä. 


Pohjaan virkkasin neljä kerrosta pylväitä. Suun reunukseen tuli kolme pylväskerrosta, joista keskimmäinen on nauhakuja (pylväs, ketjusilmukka, pylväs) ja ylimmässä kerroksessa on samanlaisia nirkkoja kuin neliöissä.







Virkatun pitsineliön ohje

Eka kerros:
5 ketjusilmukkaa, sulje piilosilmukalla renkaaksi.

Toka kerros: 
6 ketjusilmukkaa, pitkä pylväs renkaaseen ja 2 ketjusilmukkaa. Valmiissa kerroksessa on yhteensä 12 pinnaa. Sulje rengas piilosilmukalla kerroksen neljänteen aloitusketjusilmukkaan.

Kolmas kerros:
2 ketjusilmukkaa, pylväs puoliksi tehtynä edellisen kerroksen ketjusilmukkakaareen ja toinen pylväs edellisen kerroksen pitkään pylvääseen. Nämä kolme virkataan yläosastaan yhteen. 
5 ketjusilmukkaa ja 3 yläosastaan yhteen virkattua pylvästä edelliseen pitkään pylvääseen, ketjusilmukkakaareen ja seuraavaan pitkään pylvääseen. 
Viimeisen pylväsryhmän jälkeen tehdään 2 ketjusilmukkaa ja pylväs kerroksen aloittaneen pylväsryhmän kärkeen.

Neljäs kerros:
2 ketjusilmukkaa, pitkä pylväs edellisen kerroksen ketjusilmukkaketjun keskimmäiseen silmukkaan, 4 ketjusilmukkaa, piilosilmukka pylvään päähän (=nirkko). Toista samaan silmukkaan niin, että pitkiä pylväitä on ryhmässä 6 ja nirkkoja niiden välissä 5. 
2 ketjusilmukkaa kiinteällä silmukalla seuraavaan edellisen kerroksen ketjusilmukkakaareen.
2 pylvästä edellisen kerroksen pylväsryhmän kärkeen, nirkko, 2 pylvästä samaan pylväsryhmän kärkeen. Kiinteä silmukka seuraavaan edellisen kerroksen ketjusilmukkakaareen.
Toista neljännen kerroksen ohjeen alusta neljä kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti