torstai 8. tammikuuta 2015

Nalle-enkeli Rasmukselle



Saimi ompeli uudelle vauvaserkulle suojelusnalle-enkelin ristiäislahjaksi. Isosisko Rebekka sai aiemmin tyttöenkelin, mutta Saimin mielestä sellaista ei voinut pojalle tehdä - toisaalta poikaenkelinkin tekeminen tuntui mahdottomalta ajatukselta.

Saimi piirsi ensin kaavan ruutupaperille, leikkasi ja kiinnitti sen Isin vanhaan kauluspaitaan, leikkasi kankaan ja ompeli koneella. Korvat Saimi teki erikseen ja mä neulasin ne oikealle kohdalle ennen pääsauman ompelua. Siivet Saimi ompeli ja täytti erikseen ja mä ompelin ne käsin nallen selkään.

Saimi piirsi nallen kasvot ja mä ompelin ne. Lopuksi Saimi punasi vähän korvia ja poskia puuvärillä. Päätekijä oli lopputulokseen lopulta tyytyväinen, vaikka useamman päivän kestäneen matkan varrella kokikin epätoivon hetkiä.




Kortti tehtiin monta vuotta sitten Sinikan ja Mailan kanssa tehdyn paperin päälle. Tässä paperissa on rei'ityssilppua seassa, toisiin laitetettiin kesällä kerättyjä ja prässättyjä kukan terälehtiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti