Ostin vuosia sitten joulumyyjäisistä helmistä punotun lisko-avaimenperän.
Koska moni muukin tykkäsi avaimenperästäni, halusin tehdä niitä itse lisää lahjoiksi. Litteisiin liskoihin löytyi ohje, muttei näihin kolmiulotteisiin. Parin viikon pähkäilyn jälkeen heräsin yöllä ja tajusin, miten niitä tehdään. Olen käyttänyt vihreää ostettua liskoa mallina itseaskarrelluille.
Helmiliskoihin tarvitaan siimaa (reilu puoli metriä per lisko, jos käyttää pieniä helmiä) sekä helmiä 2-5 eri väriä. Liskon silmiin tarvitaan vain kaksi tummaa helmeä, yläpuolen ja alapuolen raitoihin sekä liskon pääväriksi kannattaa varata reilusti helmiä. Ylä- ja alapuolen raitoja ei välttämättä tarvitse tehdä ja varpaatkin voivat olla samaa väriä vartalon kanssa.
Mallilisko alapuolelta. |
Helmiliskon resepti
- Pujota 2 liskon vartalon väristä helmeä siiman keskikohtaan.
- Pujota siiman toiseen päähän 3 helmeä ja pujota niiden läpi siiman toinen pää vastakkaisesta suunnasta.
- Kiristä siimaa niin, että helmet ovat kiinni toisissaan.
- Pujota uudestaan toiseen langan päähän 4 helmeä ja pujota siiman toinen pää niiden läpi. Pidä siima koko ajan kireällä. Kerrokset lomittuvat vuorotellen yläosaksi ja alaosaksi itsestään.
- Jatka vartaloa samalla tavalla seuraavilla helmimäärillä:
- alapuoli 5
- yläpuoli 6, josta 2. ja 5. ovat silmiä; alapuoli 6
- ylä 7, ala 7, jossa 4. eri väriä
- ylä 6, ala 6, jossa 3. ja 4. eri väriä
- ylä 5, jossa 3. eri väriä; ala 5, jossa 3. eri väriä
- ylä 6, jossa 3. ja 4. eri väriä
- Etujalat tehdään tämän kerroksen kohdalle:
- Pujota toiseen siiman päähän 7 helmeä. 3 viimeistä voivat olla eri värisiä, jos haluat varpaat eri värisiksi kuin jalat.
- Pujota sama siiman pää 4 ensimmäisen jalkahelmen läpi takaisin päin vartaloa kohti.
- Tee toiseen siiman päähän samalla tavalla toinen jalka.
- Jatka liskon vartaloa seuraavasti
- alapuoli 6, josta 3. ja 4. eri väriä
- ylä 7, josta 3.-5. eri väriä; ala 7, josta 3.-5. eri väriä
- ylä 8, josta 3.-6. eri väriä; ala 8, josta 3.-6. eri väriä
- ylä 7, josta 3.-5. eri väriä; ala 7, josta 3.-5. eri väriä
- ylä 6, josta 3. ja 4. eri väriä; ala 6, josta 3. ja 4. eri väriä
- ylä 5, josta 3. eri väriä; ala 5, josta 3. eri väriä
- takajalat tähän väliin, samalla tavalla kuin etujalat
- ylä 5, josta 3. eri väriä; ala 5, josta 3. eri väriä
- ylä 4, ala 4
- ylä 3, ala 3
- ylä 2, ala 2
- ylä 1, ala 1
- Tee lenkku hännänpäähän (jos haluat käyttää liskoa esim. avaimenperänä), pujottamalla 6-8 helmeä toiseen siiman päähän.
- Siimat päätellään muutamalla solmulla.
määki teen näi5tä liskoja mut teen pitemmät nenut jaa käytän loppuosan lenksuun 11helmee!
VastaaPoistaPitemmällä nenulla voiskin olla aika hauskan näköinen :)
VastaaPoistaOon miettinyt, että kun hahmottaa ton kolmiulotteisen helmityön tekniikan, niin sillähän vois tehdä ihan mitä vaan. Täytyy kokeilla jotain uutta muotoa, kunhan saa irrotettua itselleen hiukan pidemmän hetkisen arkirumbasta.