perjantai 11. maaliskuuta 2016

Unensieppari - Dreamcatcher


Sisko innostui unensieppareiden askartelusta ja jouduin opastamaan keskustan punomisessa. Youtubesta löytyy varsin pitkäpiimäisiä videoita aiheesta. Palkaksi sain pari pussia valkoisia sulkia, joten tein sitten meillekin siepparin uuden makkarin seinälle.

Askarteluideologiani mukaisesti loput tarvikkeet löytyvät kotoa:

  • rautalankaa
  • poppanakudetta
  • virkkauslankaa
  • helmiä


Punoin rautalanganpätkistä (purettu verkosta toisen projektin yhteydessä) renkaan ja kiedoin sen ympärille poppanakudetta. Näin ryhmyiseen renkaaseen olisi kannattanut laittaa kerros tai pari maalarinteippiä väliin.

Kun rengas oli valmis, punoin sen keskustaa kohti pienenevän mandalan tai mikä lie... Koska renkaani oli melko lerppa, punos täytyi tehdä melko löysäksi.


Punoksen päättely keskelle pitäisi todennäköisesti tehdä jotenkin fiksusti, mutta minä tein vain solmun ja työnsin pätkän neulan avulla parin punoksen solmun läpi.


Viimeiseksi sidoin kolme lankaa siepparin alareunaan ja pujotin niihin helmiä. Helmen sisään sai tökättyä varsin tukevasti sulan, ei tarvittu edes liimaa.

Vaikka tuli taas tämänkin projektin kanssa mentyä sieltä mistä aita on matalin, olen silti tyytyväinen lopputulokseen. Toivottavasti tämä sieppaa ikävät unet sekä äidiltä että tyttäriltä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti