torstai 1. toukokuuta 2014

Turvalamppu tuunattuna ja kimalleperhosia

Saimille ostettiin kauan sitten Ikean turvalamppu, johon ei saa tungettua näppejään ilman ristipääruuvaria. Tämä on meillä tarpeen, koska meidän tytöthän eivät usko kokeilematta mitään.

Saimi on kokeillut mökkikiuasta kaksi kertaa ja hehkulamppua kerran. Hehkulampusta on vielä näin 8 vuoden jälkeenkin arpi kädessä. Sennille on toistaiseksi riittänyt kiukaan hipaiseminen kertaalleen, mutta yövaloksi uuden huoneen sängyn päätyyn kaivettiin varastosta vanha kunnon turvalamppu.

Siinä tosin oli suht rumia siivekkäitä sammakoita:


Nerokkaassa lampussa olikin irrotettava paperi, joten vaihdoin sen kimaltavaan lahjapaperin palaan.


Vesirokkoa sairastaessaan Senni yhtenä päivänä ilmoitti, että "tänään askallellaan pelhosia, koska pelhonen on mun melkki!" Perhonen on päiväkodissa Sennin tunnus, siis se josta lukutaidottomana tunnistaa oman naulakon, pyyhkeen, tuolin jne.


Leikkasin Sennille perhosia pahvista - tietenkin pinkistä - ja Senni koristeli niitä kimalleliimoilla.

Kimalleliiman näkeminen herättää pikkunaisissa askarteluintohimoja, mutta käyttäminen on hankalan pakkauksen vuoksi niin vaikeaa, että into saattaa sammua hyvinkin nopeasti. Etenkin kynämäisistä kimalleliimatuubeista pitää aikuisenkin puristaa tosi kovaa, että saa mitään ulos. Suosittelenkin pienten lasten käyttöön isohkoja pullomaisia tuubeja, vaikka se tuntuu nurinkuriselta.



Meillä oli monta "kaikkein ihaninta" väriä tietenkin kynätuubissa. Näiden värien kohdalla itse yrittämiseen tuskastuneena Senni osoitti sormella tarkan paikan mihin täplä piti saada ja mä hoidin toteutuspuolen. Välillä pidettiin molemmat tuubista, Senni ohjasi ja mä puristin. Osaan perhosista Senni levitti kimalleliimaa tikulla auki leikatusta kynätuubista.

3 kommenttia:

  1. Perhoset on hienosti täplitetty, mutta ai ai Saimi, KAKSI kertaako sitä piti koskea kiukaaseen? Toisaalta onhan se hyväkin, että ite varmistaa ja vielä kerran varmistaa. Ei sitten ihan satuja usko :)

    VastaaPoista
  2. Joo, Satuja nimenomaan eivät usko :) Saimi oli luupää jo niin pienenä, ettei muisti vielä yltänyt seuraavaan kesään. Nelivuotiaana ei enää tarvinnut testata mökkikiuasta. Sennin perustelu viime kesänä oli, että isikin koskee. En tiedä muistaako se varsinaisesti ko. tapahtumaa, mutta nyt se pelkää mökin saunaa.

    VastaaPoista